Palvelukauppa KodinOnni on perustamisestaan vuodesta 2006 alkaen pyrkinyt lunastamaan kaikessa toiminnassaan asiakaslupauksensa – kohdata kanssaihmisemme inhimillisesti, mutkattomasti, osaavasti ja rehdisti lämmöllä huolehtien heidän kulloisestakin hoivan ja tuen tarpeestaan.

Tarjoamme laadukkaita hoivapalveluita yksityisille ja julkisen sektorin asiakkaille. Olemme luoneet valmiita palvelukokonaisuuksia eri elämäntilanteisiin, mutta asiakkaan tai hänen läheisensä kanssa yksilöllistä palvelusuunnitelmaa tehdessä nämä tarkennetaan tarpeiden ja vaatimusten mukaiselle tasolle yksittäisistä hoitokerroista aina ympärivuorokautiseen hoivaan saakka.

Ensimmäiset työntekijät tulivat meille pian perustamisen jälkeen ja asiakkaittemme sekä meidän iloksi usea heistä on meillä edelleen. Olemme onnekkaita myös pitkään jatkuneista asiakkuuksista ja hyvästä viranomaisyhteistyöstä.

Toimintamme ulottuu pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan lisäksi myös muualle Suomeen. Olet aina tervetullut  piipahtamaan luonamme, kunhan vaan muistat sopia ajan etukäteen, jotta osaamme varmasti olla paikalla.

 

Lämmöllä

Kirsi Mattila ja kodinonnilaiset